Mielikuva, jonka voi
Brändistä on talon sisällä paljon mielipiteitä ja vähän lukuja. Tutkimus kertoo, mitä kohderyhmä brändistä tietää ja ajattelee.
01
Milloin tutkimusta tarvitaan
Tutkimusta tarvitaan silloin, kun päätös on iso ja tieto perustuu arvaukseen. Brändin tilaa mitataan tunnettuudella, harkinnalla, mielikuvalla ja suositteluhalukkuudella. Kampanjan jälkeen mitataan muistaminen, huomioarvo ja vaikutus mielikuvaan. Mainokset voi testata jo ennen lanseerausta, jolloin viesti korjataan ennen kuin media on ostettu. Kysely toteutetaan Norstatin sertifioidussa paneelissa ja lomake suunnitellaan yhdessä. Sama menetelmä on käytössä omassa jatkuvassa tutkimuksessamme, jossa on kertynyt kahdeksan kierrosta ja 18 000 suomalaista vastaajaa vuodesta 2023*.
02
Muutamia oppeja
Korkea autettu tunnettuus voi peittää alleen tyhjän brändin. Nimi tunnistetaan, mutta siitä ei osata sanoa mitään. Siksi kannattaa mitata myös mielikuvan sisältöä eikä pelkkää tunnettuutta. Jos suositteluhalukkuus on negatiivinen, tunnettuuden kasvattaminen tuottaa vain lisää harkitsijoita, jotka valitsevat jonkun muun. Silloin työjärjestys on toinen. Kolmas oppi koskee ajoitusta. Mittaa ennen kampanjaa, sen aikana ja jälkeen. Pelkkä jälkimittaus kertoo tason, ei muutosta.
03
Näin teemme työtä
Työn tekevät ihmiset: strategi, suunnittelija, asiantuntija ja analyytikko. Suunnittelemme kysymykset niin, että vastaus muuttaa jotain käytännön työssä, ja käymme tulokset läpi yhdessä. Kenttätyön hoitaa Norstat. Tarvittaessa Marketing Engine hoitaa sen osan, joka toistuu satoja kertoja: tulosten koostamisen samaan näkymään kierros toisensa jälkeen. Tarjoamme kaikille asiakkaillemme alan moderneimmat työkalut tiedon hankintaan, mainonnan toteuttamiseen sekä tulosten seuraamiseen.
04
Lähteet
* NØRR3 Media Insights, Norstat-paneeli, kahdeksan kierrosta ja 18 000 vastaajaa vuodesta 2023, tuorein kierros elokuu 2026.
Esimerkkejä tarjoomastamme
- Brändin tunnettuus, harkinta ja mielikuva
- Suositteluhalukkuuden mittaus
- Kampanjan vaikutuksen mittaus
- Mainosten testaus ennen lanseerausta
- Räätälöidyt kysymykset omalle kohderyhmälle
- Toteutus Norstatin paneelissa
- Jatkuva seuranta kierroksittain
Aiheeseen liittyvät caset
Olipa haaste suuri tai pieni, mitoitamme ratkaisun sen mukaan.
Ota yhteyttä
Olipa asiasi sitten pieni tai iso, meitä kiinnostaa kuulla se. Olemme tunnettuja nopeasta ja ammattitaitoisesta palvelusta.
Ota yhteyttä