NØRR3 on vuoden 2021 mediatoimisto

Radiomedian Kaiku-kilpailussa toimistomme kruunattiin vuoden mediatoimistoksi. Näin hienoa tunnustusta emme osanneet odottaa – nöyrä kiitos!

Kilpailussa kultaa tuli myös parhaasta kampanjasta Edenredin Delicard -brändille Teho-sarjassa. Shortilla oli myös 02 Taksin kampanjamme. Edenredin Delicard -kampanjan spotit tuotti Nanoverse ja laatu oli luonnollisesti ensiluokkaista.

RadioMedian Kaiku-gaalan palkinnot somistavat nyt NØRR3:n ikkunalautaa

NØRR3 uudistaa media-ajattelun

Teimme viime vuonna laajan strategiatyön toimistomme tulevaisuuden suunnasta. Haastoimme näkemyksiämme ja pohdimme monelta eri kulmalta, mitä asiakkaamme tarvitsevat. Suuntaamme varten teimme laajan taustatyön haastatteluineen. Tästä työstä syntyi uusi insight- ja mediatoimisto NØRR3 jonka lupaus on uudistaa media-ajattelua, intohimona paremmat tulokset ja missiona olla se halutuin kumppani – näkemyksellinen haastaja ja utelias ongelmanratkaisija.

Prosessissa tuli vahvasti esiin päättäjien ja brändien tarve näkemyksellisempään ja kokonaisvaltaiseen media-ajatteluun, dynaamisempaan yhteistyömalliin sekä businesslähtöisempään insightiin, dataan ja mittaukseen. Strategiaprojekteihin kaivattiin myös kokeneita, laaja-alaisia ja osaavia tekijöitä.

Senioriosaamista digisydämillä

Vuoden mediatoimisto -nimitys tuntuu kieltämättä aika mukavalle. Meidän digisydämillä rakennettu senioritiimimme on nähnyt paljon vaivaa viedäkseen asiakkaidemme markkinointia seuraavalle tasolle hyvin laaja-alaisesti ja tehokkaasti. Hienoa saada siitä systemaattisesta työstä tunnustusta. Silmiäavaavaa on laajentua digipuolelta kattamaan myös offline-mediat – löysimme heti monta asiaa joita voimme asiakkaillemme parantaa muun muassa mittaukseen ja aktivointiin liittyen. Työ ei ole valmis koskaan, mutta olemme nyt jo kahdessa vuodessa saaneet paljon aikaiseksi meidän, alan ja asiakkaidemme hyväksi.

Kolme aluetta joita palvelussamme korostamme

Tulemme palvelussamme kiinnittämään huomiota erityisesti seuraaviin asioihin:

  1. Erityisavustaminen: Räätälöity palvelu strategisella ja dynaamisella otteella sekä parhailla kyvykkyyksillä
  2. Jalkauttaminen: Brändin vaaliminen läpi tehokkaiden taktistenkin kampanjoiden
  3. Mittaaminen: Kampanja- ja mediakohtainen jatkuva mittaus, optimointi ja tulokselliset toteutukset.

Palvelualueemme on kuvattu tarkemmin täällä.
Toimistomme viime vuodesta ja muutosjohtamisesta toimitusjohtajamme Anni kertoo osuvasti täällä.

Lähtökohdat ovat nyt optimit muuttamaan totuttua tapaa tehdä tuloksellisempaa 360-markkinointia – toivottavasti saamme tartutettua uteliaisuutemme ja draivimme myös muille!

Antti toimii NØRR3:n strategina ja yhdistää Kallan & Co Groupin tekijöitä asiakkaiden tarpeen mukaan. Antilla on laaja-alainen, lähes 20 vuoden kokemus markkinoinnista ja tuotteiden & palveluiden kaupallistamisesta.

TV

Radio

Display

Print

Facebook

Hakukoneoptimointi

Hakukonemainonta

Ulkomainonta

Oman median aktivointi

PR

Ohjelmayhteistyöt

CRM-markkinointi

Advertoriaalit

LinkedIn

App markkinointi

Influencer-markkinointi

Jodel

Tiktok

Snapchat

TV

Radio

Display

Print

Facebook

Hakukoneoptimointi

Hakukonemainonta

Ulkomainonta

Oman median aktivointi

PR

Ohjelmayhteistyöt

CRM-markkinointi

Advertoriaalit

LinkedIn

App markkinointi

Influencer-markkinointi

Jodel

Tiktok

Snapchat

TV

Radio

Display

Print

Facebook

Hakukoneoptimointi

Hakukonemainonta

Ulkomainonta

Oman median aktivointi

PR

Ohjelmayhteistyöt

CRM-markkinointi

Advertoriaalit

LinkedIn

App markkinointi

Influencer-markkinointi

Jodel

Tiktok

Snapchat