Miten rääkki liittyy NØRR3 työhyvinvointiin?

Aikaisia aamuherätyksiä, vapaaehtoista itsensä rääkkäämistä ja vapisevia jäseniä. Miten tämä kaikki liittyy NØRR3 työhyvinvointiin? Ja vieläpä koukuttavalla tavalla.

Ennen kuin aloitin työssäni NØRR3 sain jo kutsun joka viikkoisiin treeneihin. Koska oma liikunta oli jäänyt pitkien työmatkojen ja työpäivien vuoksi vähemmälle, otin innolla vastaan kutsun liikkumaan, mutta vähän tiesin siitä, mitä tuleman piti. 

Ensimmäisellä kerralla elokuun lopussa oli vuorossa ulkotreenit Koffin puistossa mäkijuoksun parissa. Tuolloin sain esimakua siitä, miten paljon enemmän itsestään voi saada irti ryhmäpaineen alla. Hikikarpaloiden valuessa pitkin kasvoja päädyimme ottamaan yhteisen treenikuvan.

Tämän jälkeen on ollut monenlaista koko kehon kattavaa treeniä ja North Engine Crossfitin Joni on laittanut meidän hikoilemaan kerta toisensa jälkeen. Ei voi kuin ihmetellä Jonin ammattitaitoa treenien vetämiseen, kun treenaajat ovat lähtötasoiltaan niin eritasolla: toinen tekee ennätyksensä 115 kg syväkyykyssä, kun toinen vasta opettelee pelkän tangon kanssa oikeaa linjausta kyykkyyn mentäessä. Näin kaikki ovat saaneet treeneistä itselleen sopivan haastavan.

Työelämäbarometrin (2018) mukaan jopa 60% palkansaajista kokee, että työ rasittaa henkisesti melko tai erittäin paljon (Työ- ja elinkeinoministeriön 2019). Työterveyslaitos puolestaan on listannut liikunnan hyviä puolia ja niistä ensimmäisenä on, että säännöllinen liikkuminen auttaa hallitsemaan työstressiä ja auttaa rentoutumaan. Lisäksi liikunta parantaa sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia ja sillä on suora vaikutus sairaspoissaolojen vähenemiseen. Hyväkuntoisena jaksaa enemmän ja palautuu nopeammin. (Työterveyslaitos 2019.)

Jotain siinä joka tapauksessa pitää olla, kun treeniringin Whatsapp -ryhmään tulee vuolaita itkunaamoja, kun aamutreenit joutuu jättämään väliin. Liekö sitten syynä endorfiinihuuma tehdyn treenin jälkeen vai seuraavien päivien kollektiivinen lihaskipu. Kaikkien sairaspoissaolotkin ovat yhden käden sormin laskettavissa koko syksyn osalta. 

Vastapainona koville treeneille NØRR3 -toimistosta on tullut kodinomainen ympäristö: siellä käydään treenien jälkeen suihkussa, syödään usein yhdessä aamupalaa, paijataan toimistokoira Marttaa ja laitetaan villasukat jalkaan sisäiseen kokoukseen mentäessä. Parasta antia ovat yhteiset extempore taukojumpat väsyneessä iltapäivässä tai joulupipareiden ja joulutorttujen leipominen yhdessä joulun alla. Näistä koostuu se yhteishenki ja luottamus, joka vallitsee NØRR3 -toimistolla. Se näkyy sanomattomana elekielenä kollegoiden välillä ja limittyy tiiviisti NØRR3 työhyvinvointiin.

Työhyvinvointi on niin paljon muutakin kuin vain yhdet pikkujoulut hämyisessä ravintolassa illanpikkutunneille tai yksi tekopirteä liikuntapäivä, jonka seurauksena työntekijät kirjoittavat Googlen hakukenttään ”onko tykypäivä pakollinen” tai ”onko virkistyspäivään pakko osallistua”. Työhyvinvointi on jatkuvaa ja tavoitteellista tekemistä, jonka tulee kulkea työntekijän arjessa mukana tukemassa yleistä hyvinvointia. Tämä taas heijastuu motivoituneena työntekona, työpaikkaan sitoutumisena ja vähentyneinä sairaspoissaoloina.

Kirjoittaja: Elina Rossi


Lähteet:

Työelämäbarometri 2018. Työ- ja elinkeinoministeriö 2019. Saatavilla: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161826/TEM_2019_51.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Työterveyslaitos 2019. Saatavilla: https://www.ttl.fi/tyoyhteiso/terveyden-edistaminen-tyopaikalla/elintavat-ja-tyohyvinvointi/